Aika menee taas niin hurjaa vauhtia eteenpäin ettei itse pysy perässä..

 

Toivo on ennallaan,virtaa ja touhua täynnä eli luultavasti punkkitauti on selätetty mutta varmuudeksi vielä kuitenkin ensiviikolle tilaan kontrolli-aikaa. Samalle reissulle lähtee Chico,se on useamman päivän taas enemmän rapsutellut itseään ja nyt myös korviaan ja vaikka korvat vielä näyttää puhtailta eikä punoita niin joko sillä on yliherkkyyttä ruualle tai korvatulehdusta pukkaa. Parempi siis varmistaa sekin asia..

 

Mielenkiintoista onkin reissata busseilla molempien kanssa,en ennen olekkaan yksin yhtäaikaa mennyt kahden kanssa. Onneksi Toivo on varma matkustaja. 

 

Toivo on intoa täysi touhuilemaan kaikkea,ollaan taasen tottisteltu keskenämme,välillä ihan vakavasti ja välillä lyödään ihan leikki-lekkeriksi. Kun toisella on hauskaa ja keksii siinä ohessa omia temppujaan niin eihän siinä muuta voi kun nauraa ja antaa mennä. Erään kerran kentältä tultuamme vaatteet meni suoraan pyykkikoriin kun Toivo vähän tottistellessa tykkäsi kehuistakin niin että se rapasti ja kurasti takin ja housut ihan mutaiseksi. Nämä ihan siitä kun kehun jälkeen oli niin innoissaan että loikki tyypilliseen tapaansa päin ja pari kertaa jopa ponkkasi maasta suoraan syliin..

 

Erilainen jälkikin otettiin eräänä päivänä. Toivo puuhun kiinni,menin vajaa 100metriä normaalia jälkeä,tiputtelin namit jäljelle ja palasin Toivon luokse. Koira irti ja käsky etsi ja se etsi,löysi alun ja meni nenä maassa jälkeä niinkuin pitikin. Ainoa vaan että se jätti noukkimatta ne namit siitä matkan varrelta..

 

 

Tuo tiukka kulmakin meni vallan mainiosti,jälki meni siis puun takaa ja Toivo mallasi hyvin sen ja tuossa vaiheessa se hidasti hiukan vauhtiaan mutta muutoin meni kokoajan nenä maassa vauhdilla eteenpäin. Minun "odota"-kehoitukset kaikui harakoille..

Takaisinpäin tultiin samaa jälkeä kun noukin ne namit takaisin taskuun ettei jää muiden koirien ja eläinten syötäväksi. Jäljenpäässä oleva namirasia kiinnosti Toivoa ja sen sisällön söi kyllä.

 

 

Toivo haahuilee jo tielle..

 

Ja pönöttää keskellä metsätietä

 

 

Joku aika sitten tavattiin lenkillä se pikkuinen chihuahua-poika ja vähän aikaa sitten kävimme Chicon ja tämän Milo-pojan kanssa yhteislenkillä. Hienosti meni,alussa Miloa jännitti Chico kauheasti mutta Chico oli tosi nätisti ja pikkuhiljaa Milokin uskaltautui vapautumaan. Yhden ainoan kerran Chico rähähti sille ja sekin tuli siinä kun Milon mamma kyykistyi ja Chico meni rapsuteltavaksi ja Milo tuli siihen samaan niin Chico sanoi räyräy.

Kyllä ne jossain vaiheessa jo ohimennen muina miehinä toisiaan nuuskuttelivatkin,olevinaan meiltä salaa..

Käydään toistekkin lenkillä.

 

Chico oli pari päivää taas kipeänä ja mahahan sitä vaivasi,ei tosin ollut muuta kuin selkeää mahakipua,ei oksentanut,ripuloinut tms,enkä havainnut niinä aikoina mitään erityisen stressaavaa tapahtuneen. Ilmeisesti sen jännitysmaha pukkaisee pintaan sillointällöin. Tuo olotila helpottui onneksi nopeasti. Samaan aikaan Paavo-pupu oli vuorokauden kipeä,se oli ihan kuin "halvaantunut" vaikka pariin kertaan makuupaikkaa vaihtoi. Ei ollut ummetusta mitä ensin epäilin,sen maha toimi ihan normaalisti, joi,pissi jne. Ei vaan syönyt ja jalat ei pelittänyt oikein.

Chico makaili tuolloin paljon Paavon seurassa ja nykyäänhän tuo kaksikko viettää aikapaljon aikaa keskenään,välillä vaan nukkuuvat vierekkäin,välillä Chico meinaa leikkiä Paavolla ( ... )ja välillä ne ihankuin leikkiivät keskenään.

Paavokin tokeni ykskaks kun aloin sille motkottaa että " no pitääkö sinunkin kuolemaa alkaa nyt tehdä?!!.." ja ei kauaa tuosta niin se loikki jo ympäri asuntoa iloisena. Liekkö tämä sitä käänteistä psykologiaa..

 

 

 

 

Aamupötköttelyllä Chico ja Paavo

 

 

 Kaverikoira-käynneille en ole nyt päässy työvuorojen takia mutta enköhän jo ensikuun aikana pääse totuttuun tapaan muutamalle käynti-paikalle. Toivo on taas ollut kyllä mukana perjantain Vanhusulkoilussa,toisinaan lähtijöitä on vaan yllättävän vähän mutta silti me mennään lenkki mukana vaikka ulkoiluttajia olisi tuplamäärä verrattuna ulkoilijoihin. Koska se seura on ihan parasta,niin minulle ja Toivolle kuin myös varmaan Toivon seura näille vanhuksille. Rapsuttelijoita ja silittelijöitä aina riittää ja uusia ja vanhoja tarinoita kuultavaksi asukkaiden edesmenneistä koirista.

Saatiin porukkaan viimeksi uusi ulkoiluttaja aivan ihanan hurmaavan pienen Vili-koiransa kera.

 

Kuvia en ole juurikaan muistanut napsia,lähinnä siksi kun en ole muistanut koko kameran olemassaoloa. Täytyy skarpata siinäkin..