torstai 7. huhtikuuta 2016


Monta viikkoa sitten oltiin Kuopion Matkuksessa tapaamassa Toivon kasvattajaa ja hänen tyttäriään. Ehittiin käydä namiostoksilla Musti&Mirrissä ennen tapaamista. Ja voi sitä Toivon riemua kun näki Irmelin ja tytöt ! Ei se ollut turkissaan pysyä kun pääsi pusuttelemaan ja haistelemaan heitä.
Ilo taisi olla molemminpuolinen.
Mentiin kahvilaan kahvittelemaan ja pyysin Toivoa asettumaan. Kyllä se hetken malttoikin maata ja olla hissukseen ja sitten oli pakko mennä pöydän alla tyttöjen rapsuteltavaksi. Erotessa tuli haikea olo mutta jospa me kesällä mennään heille kylään ihan ajan kanssa. Pääsee Toivo tapaamaan Sari-äitinsä ja Musti-enonsa.





Tapaamisen jälkeen kiertelimme Ikeassa ja soitatin samalla kännykkää ja hyvin Toivo malttoi ihmisvilinässä ilmaista soitot. Ja muutenkin kulki maltillisesti.
Matkuksen jälkeen ajettiin K-citymarkettiin ostoksille ja sielläkin poika meni hyvin ja ilmaisi kännykän. Mikä ihaninta koko reissussa niin yksikään ihminen (asiakas tai myyjä) ei tullut sanomaan mitään negatiivistä enkä huomannut yhtään pahaa katsettakaan että koira kaupassa.
Muutaman asiakkaan huomasin hymyilevän.
Jospa se kuulokoira-tietous on levinnyt Kuopioonkin.

Se viikonloppu vietettiin maalla jossa pojat sai taas vimmailla ulkona vapaana. Hiukan otin taas Toivon kanssa rallytokoa ja taisi olla perjantaista vielä henkisesti väsyksissä kun ei treenaaminen oikein kiinnostanut poikaa. Kyllä se teki mitä pyysin mutta ei yhtään iloisen innokkaasti.
Sää oli kyllä kerrankin niin ihanan lämmin ja aurinkoinen joten tuli pojista otettua kuvia vähän .





Näistä kahdesta ei kyllä saa kunnon kuvaa ilman avustajaa..



Harrastamiset Toivon kanssa on ollut vähissä minun selkäkipujen takia mutta lenkin varrella otamme 2-3 rally-liikettä. Selkeästi koira tykkää tehdä ja on innoissaan joten kunhan selkä on parempana ja kentät on sulat niin aletaan kunnolla treenaamaan.
Ääni-ilmaisut on Toivolla pysynyt suht ok. Ainoa mikä arveluttaa on kännykän soiminen kotona..Chicokun on terästäytynyt siinä. Toivo ei ehdi kunnolla edes reagoida siihen kun Chico jo kertoo että soisoisoi !! Ja tietysti ulvomalla. Eikä lopeta ennenkuin kännykkään vastataan vaikka Toivokin sen silloin tulee jo kertomaan..Lenkillä tätä ei tapahdu jos Chico silloin mukana vaan Toivo kertoo sen.

Nyt kevään tullen on polkupyöriä enemmän liikenteessä joten kellon soiminen taas kuvioissa..kotona ollaan sitä harjoiteltu ja hyvin on muistissa se että kun kello soi niin Toivo istuu. Pitää siirtää harjoitus nyt kaduille ja käyttää takaatulevia pyöriä hyväksi. Kun huomaan pyörän tulevan,soitan kelloa ja  odotan Toivon heti istahtavan. Näin se kertoo pyöränkellon soimisesta. Joskus kun sitä tapahtuu ihan oikeasti joten tarvittava ääni tämäkin.
Tosin viime kesältä muistan tapauksen että Toivo oli kakalla ja jokseenkin hätäillen kuikuili taaksepäin ja kakki samalla. Itse kun en kuule kellojen kilkatusta mutta näin pyörän hiljaa tulevan niin arvelin että pyöräilijä soitti kelloa.. että on tilanteita jolloin koira yksinkertaisesti ei KYKENE ilmaisemaan.

Viime kuussa tapahtui mukavia juttuja kun tulin valituksi Suomen Kuulo-ja tukikoirat ry hallitukseen. Oli mielenkiintoista olla ensimmäisessä kokouksessa mukana, tosin nyt Skypen välityksellä mutta uutta asiaa tuli ja monenlaista uutta asiaa tulossa. Jospa tätäkin kautta pääsee vaikuttamaan yhdistyksen toimintaan ja samalla kenties levittämään tietoutta tänne itä-suomeenkin. Tavoitteena on päästä paikanpäälle Helsinkiin kokoustamaan lähikuukausina ja tottakai Toivo lähtee silloin mukaan.

Toivo on terveenä ollut, ainoa mikä jo riepoo on nämä punkit. Nyppäsin siitä jo yhden irti muutama päivä sitten ja koska punkit on täällä riesana olleet ja Toivo punkkitaudin kerran sairastaneena en halua sellaista toiste kokea niin huomenna apteekkiin punkkilitkun ostoon. Ja karvanlähtö on taas niin ahh ihana - miten sitä noin paljon lähteekään melkein pohjavillattomasta koirasta! Nyt  on päivittäistä kampaamista tiedossa vielä viikon-kahden ajan, pahimmat tupot sain jo pesun myötä irrotettua..

Muutama päivä sitten otettiin "edustuskuvaa" minusta ja Toivosta

ja tottakai se pakollinen pusukuvakin