Toivo on entisensä,antibiootti-kuuria takana 2 viikkoa ja kaikki oireilut poissa,kuuri toki jatkuu loppuun asti. Se on lihonnut kilon,jaksaa lenkkeillä kolmisen kilometriä putkeen,ilo-hepulit on tullut takaisin ja on jo korvia kuunnella ja silmiä katsoa. Ei ole sitä tolkutonta sähläämistä.

Kyllä on sydäntä sykähdyttänyt se ero millainen koira oli ulkonakin 2 viikkoa sitten ja millainen se on nyt. Ihan eri koira.

Työntekoakin se jo vaatii itse joten mitä suotta lorvimaan,on saanut toimia urakalla äänien suhteen apulaisena ja lisäksi Toivo entistä hanakammin tulee avuksi esim.iltaisin vetämään minulta sukat ja housut pois,nostelee tavaroita jne. Ja kiitollisena otan sen kaiken tarjoaman avun vastaan koska tällähetkellä olen aikamoisen lihasjäykkä ja joskus kovinkin kipeä jolloin kyykistyminenkin tekee tuskaa.. Syynä tähän olotilaan on se että aloitin kahdet työt. 

Koirillekin varmaan tämä viikko on ollut jossainmuodossa outo kun olenkin ollut paljon enemmän poiskotoa,ei niillä ennenkään ole ollut mitään yksinolo-ongelmia (paitsi Toivolla pentuna kun kovin energisena vaati paljon tekemistä ja silloin töissäollessani se keksi itse sitä tekemistä,eli silppusi lukuisat sohvat,kirjat,tavarat,tyynyt :D ....)  mutta paikat on ollut ehjinä,naapureilta ei ole tullut valituksia ja vastassa on ollut toisinaan hyvin unisen oloisia koiria ja toisinaan erittäin iloisia pusukuonoja. 

2,5 vuoden tauon jälkeen aloitin työt osa-aikaisena entisessä työpaikassa,myyjänä kirpparilla ja lisäksi jaan kahtena päivänä mainoksia. Lihaskunto kasvaa,tämä alku vaan ottaa voimille. Ihana olisi saada työpaikka jossa voisin pitää Toivoa mukana ( työkoiran muodossa)mutta ei taida myyjän ammatin puolesta sellaista työtä saada,luulisin niin (poikkeus tietysti eläintarvikeliikkeet tms) .

Lähiaikoina voisin piipahtaa Toivon kanssa töissä vapaapäivänä, "pomoni" tahtoisi tavata Toivonkin pitkän tauon jälkeen ja hän on muutaman ihmisen lisäksi sellainen jonka Toivo saa tervehtiä työssäollessaankin. Ja vanhastaan voin kuvitella Toivonkin riemun ja jälleennäkemisen ilon.

Ulkoilut on rauhallisempia. Vielä päälle tullaan rähinällä ja irtokoiriakin on ja "uskomattomia"koiranomistajia mutta nykyään paljon vähemmän ja ilmanpainepullo on kaupan hyllyllä edelleen. Joiltakin ihmisiltä olen saanut ihmettelyjä siitä että miten meidän päälle "muka" käydään niin usein ja miten koira siitä stressaa niin paljon kun sanon... Heille olen vastannut että en tiedä ja miettikää itse tilanne omalle kohdalle: sinun koirasi päälle käydään ohitustilanteissa ja metsissä rähinällä 5 päivänä viikossa,kuukausi toisensa perään..Mitä se tekee koirallesi..

Tai kuvitellaanpa niin että ei ole koiraa ja käännetään tilanne niin että sinun itsesi päälle tulee kadullakulkiessa parimetrinen korsto naama punaisena karjuen,tarraa rinnuksiisi ja ravistelee. Syyttä suotta tulee,kävelet vaan kaikessa rauhassa. Tätä toistuvasti viikosta toiseen niin stressaantuisitko sinä? Minä luulen että stressaannut.

Tuon sanottuani nämä koirattomatkin kokee ahaa-elämyksen..

 

Ja me ei olla alueen ainoat joiden päälle tullaan,niitä on muitakin ja muutaman kanssa ollaan kauan juteltu että joskus saa tosissaan olla huolissaan koska tulee hammasta niin että henki lähtee. Senkin takia itse on oltava tiukempana ja olla vaikka häjympi suustaan kun toistuvasti niitä samoja ihmisiä saa tolkutella että etkö vieläkään usko että me ei tervehditä jne. 

En jaksa enää ressailla ja selitellä ihmisille tästä. Kaikki lenkit ei ole negatiivisia,enemmän ja enemmän on niitä positiivisia. Ollaan saatu yksi uusi tuttavuuskin lenkin varrelta ja tavataan piakkoin uudestaan.

 

Toivo pitää vielä ensiviikon paussia Kaverikoira-käynneistä jne. Chicon edelliskertainen käynti meni hienosti ja rauhallisesti,mukana oli Sanni-kaveri ja 2 Chicolle täysin vierasta koiraa ja kaikki sujui hyvin. Porukkaa oli yllättävän paljon ja oli varsin viihtyisä käynti,aikaakin meni enemmän kuin viimekerralla ja vasta ihan loppupuolella Chico näytti väsymisen merkkejä. Siihen asti se oli mielellään rapsuteltavana ja paijattavana.

Vanhusulkoilussakin se oli viikko sitten mukana ja kävimme pienen lenkin pyörätuoli-asukkaan kanssa. Kokonsa puolesta Chico on oiva sylikoira vanhuksille ja heidänkin on helpompi silittää koiraa kun se on sylissä ja edessä.

 

Seuraavalle vierailulle lähtee sitten Toivo.

 

Toivon rakas Possulelukin koki dramaattisen lopun...

 

 

Repi sen tosin ihan itse joten saa syyttää itseään. Possu lensi roskiin ja tilalle tuli varastosta uusi pehmolelu,lähinnä Toivon unilussutus-kaverihan se on.

Kaverilenkillä kävimme taas ja kerrankin sain muutaman kuvan jossa nämä 4 kaverusta ovat samassa kuvassa. Sheltti-tytöt Sanni ja Klaara ovat olleet poikien ystäviä alusta asti ja  yhteislenkkejä tehdään 1-2 x viikossa. Myös tytöt ovat Kaverikoirissa mukana,Klaara jopa useamman vuoden,ikää tällä pirteällä ja ihanalla tyttösellä on jo kunnioitettavat 15-vuotta. 

Sanni,Klaara,Chico ja Toivo (jota houkutellaan kuvaan ..)

 

Yhdessä mennään

Lisää kuvateksti

 

 

No olihan tässä mukana sitä huonoa tuuriakin..

Toivon borrelia-vastaukset tuli ja todettiin positiivinen anaplasmoosille ( mm.täältä lisää  http://www.vetcare.fi/index.php?id=275 ) eli onpa kuitenkin punkkitauti ja oireilut selittyy sillä.  Minulle iski ihan kamalat omantunnon tuskat kun toinen kipuillut koko kesän ja silti se on tehnyt työnsä ja koittanut olla ja kestää reissut ja liikkumiset ( tosin lenkkeilyt meni minimiin kun huomasin sen väsymyksen) ..

ja miksi miksi en vieläkään luota omiin vaistoihini ja vaatimalla vaadi  tutkimusta vaivaan mitä itse epäilen. En ole lääkäri ja arvailutkin voi joskus mennä vikaan mutta minä itse tunnen koirani ja 26 vuoden kokemus sairastelevista koirista kyllä on opettanut ja usein kantapään kautta että "olispa pitänyt ja olispa pitänyt..."

Eihän ne jossittelut enää auta mutta mielenharmia silti poden,turhaa kärsimystä Toivolle,turhaa rahanmenoa.. 

Toivolla alkoi 3 viikon antibioottikuuri,aamuin illoin napit ja kahden päivän jälkeen jo huomasi selvän parannuksen. Ripuli,kuumeilu,ruokahaluttomuus on poissa ja Toivo syö ihan itse ja suurella ruokahalulla. Toki vielä 3 x päivässä pienin annoksin mutta se syö. Paino sillä tippui n.kuukauden aikana pari kiloa mutta uskon että se jopa hiukan lihoo tämän myötä. Närästely loppui siihen,ei enää tolkutonta ruohon ahmimista,ei sähläävää menoa vaan rauhallista tallustelua. 

Täällä on ihan kamalasti punkkeja,riesaksi asti. Ei auta edes se että välttelee metsiä ja heinikkoja,niitä nappaa koiriin kiinni myös asfalttikadulla kävellessä ( ruohikosta tien laidalla). Liki päivittäin nappaan siitä punkin kaksi vaikka sille on kolmisen viikkoa sitten laitettu uusi satsi Frontlinea ja punkkisyyniä teen päivittäin,silti niitä pääsee salakavalasti iholle ja joskus pulleina ne löydän. Punkkisuoja ei siis ainakaan tehoa joten sitä en enää laita ja koska punkit olisi saatava estettyä että tauti taltutetaan niin pitänee kokeilla valkosipuli-muotoa.

Siinä asiansa puolesta ja vastaan mutta ennemmin pieni anemian vaara kuin jatkuva punkkitauti päällä joka taatusti ennenpitkää johtaa "lopulliseen pisteeseen".

Clomicalin aloitan vasta kun tauti selätetty jos aloitan, koska voihan olla että koko koira 
rauhoittuu parantumisen myötä ja kun saadaan ne irtokoirien/iholle tulevien koirien omistajatkin vielä ymmärtämään että me ei tervehditä hihnassa/meidän päälle ei enää tulla. 

irtokoirien varalle on harkittava esim.ilmanpainepullon mukana kuljettamista,turvallisin vaihtoehto lienee saada se irtokoira ymmärtämään ettei kannata hyökätä. Koska muita keinoja en enää keksi ja ihan hurjaksikaan en tahtoisi heittäytyä mutta omien koirien turvallisuudesta pidän huolen.

Jottei ihan valittamiseksi mene niin olen kuitenkin onnellinen että vaivat selvisi ja apua saatiin ja koira saadaan kuntoon. 

Chico on voinut hyvin. Se on myös reipastunut todella paljon ja ahkeran naksuttelun ja siedätyksen myötä yhä useammin se ohittaa koirakoita hiljaa ja kontaktissa/suht nätisti ,jopa niitäkin joille se ennen räknätteli. Kyllä se välillä vieläkin räknättää joillekkin mutta olen huomannut että se on enemmän sellaista uhittelu-epävarmuutta,siihen puutun kieltämällä ja kun uskoo niin kehumalla.

Joskus pitää napata se syliin kun huomaa että vastaantuleva koira seilaa edestakaisin tietä tai meidät huomatessaan selvästi asento kyyristyy,en ota pientäkään riskiä että kohdalla ollessa Chico rähähtää ja toinen käy päälle. Ja minua ei siis haittaa yhtään se että joku koira rähisee mutta se haittaa että ne päästetään luokse/päälle. 

Puputkin on kotiutuneet hyvin. Ensimmäisen päivän ne oli selvästi jännittyneitä ja vasta illalla monen tunnin päästä Paavokin malttoi rentoutua niin että heittäytyi nukkumaan kyljelleen.

Pupsikat kotona

Ihme on tapahtunut! Maisa löllii selällään

 Koirat on hyvin onnessaan kun pupuset tuli kotiin. Chicon teki alkuun kovasti mieli jahdata niitä mutta kyllä se uskoo kun stoppailee. Toivo nuuskutteli ja pusutteli kumpaakin.

Ja Toivon valmistuminen on minulle Erittäin Iso ja Onnellinen asia. En jaksa vieläkään oikein uskoa asiaa :D mutta eiköhän täältä pilvilinnoista joskus leijuta maantasalle.


Kuulokoira on ollut minun Unelma jo 9 vuoden ajan.  Mimi-nahkani kanssa sen aloitin ja opetin itsenäisesti sille jo pentuiässä kännykän ilmaisun ennenkuin Mimi 1-vuotiaana otettiin koulutukseen vuonna 2004 . Mimi alkoi sairastella pari vuotiaana ja jo tuolloin koulutus jäi ja 3-vuotiaana sillä todettiin sydänvika ( dilatoiva kardiomyopatia )ja huolimatta lääkityksistä se menehtyi 4-vuotiaana kotiin,kuoli keskellä yötä syliini. 


Pyry-nahka tuli 3kuukautta myöhemmin ja toiveissa siitä kuulokoiraa. Ei päästy ajatusta pidemmälle vaikka opetinkin Pyrylle kännykän ja ovikellon ilmaisun. Se sairasteli aalloittain pennusta asti ja tutkittiin vaikka mitä ja mitenpäin ja 1,5-vuotiaana todettiin IBD. Kaikenmaailman ruuat ja lääkkeet läpikäytiin ja kun syksyllä - 09 Pyryn ollessa reilu 2-vuotias,ei enää mikään auttanut ja koira kärsi niin päästimme Pyryn kivuistaan..


Muistan että tuolloin ajattelin että nyt riitti,en edes enää yritä mistään koirasta kouluttaa itselleni korva-apulaista kun aina käy näin.. tietysti kaikki suru ja tuska ja ikävä korostui ja ajatus meni tuota rataa mutta onneksi minulla on kanan muisti - hyvä( no ei enää sitäkään) mutta lyhyt ja pienen etsimisen ja kyselyn jälkeen päädyin Toivon kasvattajan kanssa juttusille.

 Ja tässä ollaan - Unelmani on toteutunut,minulla on Korva-apulainen,Toivo on Kuulokoira.

Kaikki nämä vuodet on opettanut minulle paljon,paljon olen tehnyt virheitä ja paljon olen ottanut niistä opiksi ja paljon olen oppinutkin tekemättä virheitä. Periksi ei pidä antaa niin kauan kuin on toivoa ja sitähän meillä on :D

Toivo sai valmistujaislahjaksi ihannoimansa Possulelun

Toivo Love Possu 

 Kohti uusia äänihaasteita kunhan Toivo on täysin parantunut ja työliiviä ja "henkilökorttia"odotellaan postitse kotiin.

Chico aloittaa tänään Kaverikoira-työsarkansa. Onhan se tutustumassa käynyt ja hommaan sopivaksi todettu.

Tähän loppuun kesäkuun kuvia Toivon ja Mimin hepuloinneista. Mimi on kouluttajamme koira. Kuvaaja Miia ja Miian luvalla kuvat julkaistaan.