Toivo on entisensä,antibiootti-kuuria takana 2 viikkoa ja kaikki oireilut poissa,kuuri toki jatkuu loppuun asti. Se on lihonnut kilon,jaksaa lenkkeillä kolmisen kilometriä putkeen,ilo-hepulit on tullut takaisin ja on jo korvia kuunnella ja silmiä katsoa. Ei ole sitä tolkutonta sähläämistä.

Kyllä on sydäntä sykähdyttänyt se ero millainen koira oli ulkonakin 2 viikkoa sitten ja millainen se on nyt. Ihan eri koira.

Työntekoakin se jo vaatii itse joten mitä suotta lorvimaan,on saanut toimia urakalla äänien suhteen apulaisena ja lisäksi Toivo entistä hanakammin tulee avuksi esim.iltaisin vetämään minulta sukat ja housut pois,nostelee tavaroita jne. Ja kiitollisena otan sen kaiken tarjoaman avun vastaan koska tällähetkellä olen aikamoisen lihasjäykkä ja joskus kovinkin kipeä jolloin kyykistyminenkin tekee tuskaa.. Syynä tähän olotilaan on se että aloitin kahdet työt. 

Koirillekin varmaan tämä viikko on ollut jossainmuodossa outo kun olenkin ollut paljon enemmän poiskotoa,ei niillä ennenkään ole ollut mitään yksinolo-ongelmia (paitsi Toivolla pentuna kun kovin energisena vaati paljon tekemistä ja silloin töissäollessani se keksi itse sitä tekemistä,eli silppusi lukuisat sohvat,kirjat,tavarat,tyynyt :D ....)  mutta paikat on ollut ehjinä,naapureilta ei ole tullut valituksia ja vastassa on ollut toisinaan hyvin unisen oloisia koiria ja toisinaan erittäin iloisia pusukuonoja. 

2,5 vuoden tauon jälkeen aloitin työt osa-aikaisena entisessä työpaikassa,myyjänä kirpparilla ja lisäksi jaan kahtena päivänä mainoksia. Lihaskunto kasvaa,tämä alku vaan ottaa voimille. Ihana olisi saada työpaikka jossa voisin pitää Toivoa mukana ( työkoiran muodossa)mutta ei taida myyjän ammatin puolesta sellaista työtä saada,luulisin niin (poikkeus tietysti eläintarvikeliikkeet tms) .

Lähiaikoina voisin piipahtaa Toivon kanssa töissä vapaapäivänä, "pomoni" tahtoisi tavata Toivonkin pitkän tauon jälkeen ja hän on muutaman ihmisen lisäksi sellainen jonka Toivo saa tervehtiä työssäollessaankin. Ja vanhastaan voin kuvitella Toivonkin riemun ja jälleennäkemisen ilon.

Ulkoilut on rauhallisempia. Vielä päälle tullaan rähinällä ja irtokoiriakin on ja "uskomattomia"koiranomistajia mutta nykyään paljon vähemmän ja ilmanpainepullo on kaupan hyllyllä edelleen. Joiltakin ihmisiltä olen saanut ihmettelyjä siitä että miten meidän päälle "muka" käydään niin usein ja miten koira siitä stressaa niin paljon kun sanon... Heille olen vastannut että en tiedä ja miettikää itse tilanne omalle kohdalle: sinun koirasi päälle käydään ohitustilanteissa ja metsissä rähinällä 5 päivänä viikossa,kuukausi toisensa perään..Mitä se tekee koirallesi..

Tai kuvitellaanpa niin että ei ole koiraa ja käännetään tilanne niin että sinun itsesi päälle tulee kadullakulkiessa parimetrinen korsto naama punaisena karjuen,tarraa rinnuksiisi ja ravistelee. Syyttä suotta tulee,kävelet vaan kaikessa rauhassa. Tätä toistuvasti viikosta toiseen niin stressaantuisitko sinä? Minä luulen että stressaannut.

Tuon sanottuani nämä koirattomatkin kokee ahaa-elämyksen..

 

Ja me ei olla alueen ainoat joiden päälle tullaan,niitä on muitakin ja muutaman kanssa ollaan kauan juteltu että joskus saa tosissaan olla huolissaan koska tulee hammasta niin että henki lähtee. Senkin takia itse on oltava tiukempana ja olla vaikka häjympi suustaan kun toistuvasti niitä samoja ihmisiä saa tolkutella että etkö vieläkään usko että me ei tervehditä jne. 

En jaksa enää ressailla ja selitellä ihmisille tästä. Kaikki lenkit ei ole negatiivisia,enemmän ja enemmän on niitä positiivisia. Ollaan saatu yksi uusi tuttavuuskin lenkin varrelta ja tavataan piakkoin uudestaan.

 

Toivo pitää vielä ensiviikon paussia Kaverikoira-käynneistä jne. Chicon edelliskertainen käynti meni hienosti ja rauhallisesti,mukana oli Sanni-kaveri ja 2 Chicolle täysin vierasta koiraa ja kaikki sujui hyvin. Porukkaa oli yllättävän paljon ja oli varsin viihtyisä käynti,aikaakin meni enemmän kuin viimekerralla ja vasta ihan loppupuolella Chico näytti väsymisen merkkejä. Siihen asti se oli mielellään rapsuteltavana ja paijattavana.

Vanhusulkoilussakin se oli viikko sitten mukana ja kävimme pienen lenkin pyörätuoli-asukkaan kanssa. Kokonsa puolesta Chico on oiva sylikoira vanhuksille ja heidänkin on helpompi silittää koiraa kun se on sylissä ja edessä.

 

Seuraavalle vierailulle lähtee sitten Toivo.

 

Toivon rakas Possulelukin koki dramaattisen lopun...

 

 

Repi sen tosin ihan itse joten saa syyttää itseään. Possu lensi roskiin ja tilalle tuli varastosta uusi pehmolelu,lähinnä Toivon unilussutus-kaverihan se on.

Kaverilenkillä kävimme taas ja kerrankin sain muutaman kuvan jossa nämä 4 kaverusta ovat samassa kuvassa. Sheltti-tytöt Sanni ja Klaara ovat olleet poikien ystäviä alusta asti ja  yhteislenkkejä tehdään 1-2 x viikossa. Myös tytöt ovat Kaverikoirissa mukana,Klaara jopa useamman vuoden,ikää tällä pirteällä ja ihanalla tyttösellä on jo kunnioitettavat 15-vuotta. 

Sanni,Klaara,Chico ja Toivo (jota houkutellaan kuvaan ..)

 

Yhdessä mennään

Lisää kuvateksti