Toivo täytti viime torstaina 4 vuotta,synttäreitä ei pidetty mutta sai se kanansiipiä ja herkkuluuta. Synttärikuvakin jäi ottamatta mutta menköön tämä sellaisena

 

 

Posti toi samana päivänä hartaasti odotettua postia Kuulokoirayhdistykseltä eli Toivon työliivit tuli.  Ennen Kuulokoirilla oli valjaat,nyt ne muutettiin liivi-malliseksi,värinä edelleen vihreä jossa Kuulokoira - Signalhund-logo molemmin puolin liiviä. Mukavan kevyet ja helposti puettavat.

 

 

 Toivo kävi puntarillakin ja painaa nyt tasan 15kg,ylläolevasta kuvastakin huomasin että se on lihonnut,on sille ruokakin maittanut aiempaa paljon paremmin ja varmasti itsensäkin mukavampi olla kun on ruokahalut kunnossa.

Siitä on myös tullut ihan kauhea kerjuri...aina kun itse syön niin taatusti on musta kuonolainen siinä napittamassa vieressä silmät suurena ja pieni sylkivana suupielessä. Pöydästä meillä ei saa kerjätä eikä anneta pöydästä,ikävä kyllä Toivo välillä toteuttaa itseään ja uhmaa kodin lakia ja kun ei olla paikalla ja pöydälle unohtunut hetkeksikin jotain niin se saattaa olla seuraavassa hetkessä kadonnut..

Ei se niin maatamullistavaa ole enkä ole Toivoa torunut jos en ole sattunut just sillähetkellä olemaan paikalla mutta täytyy puuttua tuohon varastelu-hommaan jos sitä alkaa esiintyä enemmänkin. Muutoin se ei minua haittaa yhtään kun se on 4 vuotta ollut vähän ronkeli syömisen kanssa ( välillä huonompi,välillä parempi) ja nyt kun ruoka maittaa niin hyvähän se vaan on.

Chicon elämänlaatu ei kovin iloista ole. Kävin juttelemassa asiat kuntoon sen hyökänneen koiran omistajan kanssa ja toivottavasti kuudetta kertaa ei tule. Hankaluuksia en kenellekään halua mutta en myöskään aio enempää sietää tuota että koirien päälle tullaan aina ja jatkuvasti ja hankaloitetaan eloa ja oloa.

Chicolle piti tehdä sisälle pissi-paikka,se ei ole yli viikkoon tehnyt hätiäänkään ulos vaikka käy siellä 3 x päivässä. Se ei malta,sen kaikki keskittyminen menee siihen jokasuuntaan-vahtimiseen tuleeko joku jostain ja kuka tulee mistä ja mörköjä näkee jokapuolella. Yleensä ulkoilutan koirat eri aikaan sillä Chicon pelko vaikuttaa Toivonkin ulkoilemiseen,se on hermostunut kun Chico mukana ja täysin rauhallinen kun Chico ei ole mukana. Joskus vien ne samaan aikaan ulos kun en kertakaikkiaan aina jaksa juosta kokoajan ulkona.

Sisällä Chico on aivan erilainen kun ulkona,eipä sen päälle ole sisällä tultukkaan. 

Chicolla alkoi taas Zylkene-kuurikin rauhoittamaan sitä ja keskittymisen tueksi opetukseen ja siedätyksiin,on taas monen kuukauden homma saada se peloista pois ja palaamaan entisenlaiseksi reippaaksi koiraksi. Harmittaa suuresti mutta on vaan mentävä eteenpäin.

Uuno-kaveri kävi sitä ilahduttamassa torstaina ja voi pojat että Chicolla oli hauskaa!! Se sai välillä kauheat ilohepulit ja veteli huoneesta toiseen Uuno perässä ja välillä toisinpäin. Uuno on 11-vuotias ja virtaa silläkin vielä piisaa. Toivo makaili sen aikaa omalla paikallaan,se ei nykyisin juur välitä koirakavereista ketä kylässä käy. Ulkona on sit eri meininki.

Toivohan on silloin tällöin tarjonnut jotain ääntä minulle mutta aina en saa millään selvää mitä se koittaa kertoa kun en kuule. Taas lenkillä se kesken kaiken innolla raapi ja tökki ja katsoin kännykkää,ei soinut. Ihmettelin sille että "mitäh" ja taas se kovasti raapi ja selvästi koitti kertoa. Ympäristössä en nähnyt mitään poikkeavaa,ihmisiä ei ollut lähellä,autoja meni kokoajan ohi mutta mitään erikoista en nähnyt,enkä kuullut. 

Kolmannenkin kerran se raapi ja napitti minua kun kyselin Missä,ei katsellut ympärilleen vaan tuijotti minua ja häntä heilutti koko takapäätä ja tuijotti ja tuijotti. 

Kamala tunne kun koittaa kertoa jostain enkä saa mitenkään tolkkua mitä.

Eikä se ollut samanlaista ilmaisua mitä se käyttää "huomionkipeys-ilmaisuun" tai normaaliin ääni-ilmaisuun,toisaalta tuli mieleen huomasiko se minussa jotain mitä yritti kertoa? toisinaanhan se tökkii käteen ihan sivumennen ja silloin olen huomannut että tasapainoni heittää,olen vaan niin tottunut siihen kun sitä on ollut vuosikausia.

En tiedä mutta luulen että tähänkin saadaan joskus selvyys.

 

 

Rappupönöttäjä

 Perjantaina oltiin Toivon kanssa tauon jälkeen taas vanhusulkoilussa ja voi että se oli silminnähden iloinen taas tavatessa tuttuja asukkaita,meni taas vähän niinkuin rivissä asukkaat läpi ja vasta sen jälkeen malttoi jäädä hetkeksi asukas kerrallaan rapsuteltavaksi.

Ensiviikolla jatkuu normaaliin tapaan Kaverikoira-käynnit,niistäkin on taukoa ollut kun työvuorot meni yksiin mutta nyt kun molemmat työt loppuikin niin pääsee vanhaan tapaan käynneillekkin. 2 vakipaikkaa meillä on ja satunnaisesti 1-2 muuta käyntiä,en enempää paikkoja Toivolle ota kun sillä on täysi työ toimia Kuulokoirana,siinähän se on töissä aamusta aamuun,vuoden jokaisena päivänä.

Käytiin Toivon kanssa joku aika sitten työpaikalla moikkaamassa Pomoa. Siitä on noin vuosi kun Toivo on viimeksi nähnyt hänet mutta yhtä ylitsevuotavan iloisesti se meni Pomon halittavaksi ja silitettäväksi. 

 

Eläinlääkärissäkin kävin Toivon ja Chicon kanssa,busseilla mentiin ja hyvin meni kun Chico sylissä ja kainalossa,kumpikin meni ihan rauhallisesti. Alkuun arvelin että jonkinlaista sähläämistä olisi mutta ei ollut minkäänlaista. Kumpikin todettiin sikäli terveeksi että Toivon punkkitauti on voitettu ja Chicollakaan ei korvatulehdusta ollut vaan ilmeisesti sen rankka rapsuttelu johtui ruuasta.

 

Joko se on allerginen kalalle tai kuivamuonan varastopunkille,tai jollekin muulle mitä kuivamuonassa on mutta en lähde tällähaavaa mihinkään allergiatestailuun vaan laitoin sen ihan kotiruualle. Rapsuttelu on paljon laantunut mutta silti sitä on hieman,rapsuttaa lähinnä ihoaan vaikka päällisin puolin se näyttää kunnossa olevan. Kutina on siis sisäistä ja ruoka-eliminaatio voisi olla hyvä. Alkuun parin viikon kokeilu vaikka riisi-kana,siitä sitten lisäilee pikkuhiljaa ruoka-aineita ja seuraa oireilua.

 

Kännykkäni hajosi ja uuden kännykän myötä vanha tekstarin äänikin piti vaihtaa. Laitoin sen "nostalgialle"eli kunnon vanhan ajan pirinälle koska Toivo reagoi siihen heti kun läpikävin niitä ääniä. No siksi reagoi nopeasti kun se muistuttaa kovasti uunin ajastinta jonka Toivo ilmaisee.. Alkuun se menikin vähän sekaisin jos känny oli keittiössä ja tuli tekstiviesti,se saattoi mennä tökkäämään ajastintarraa..tai jos ajastin soi niin saattoi ilmaista kännykän.

 

Ahkeraa treenailua pari päivää ja sitten se ilmaisi jo varmasti. Soittoääni on mulla ollut sama 3 vuotta,Petran poikkihuilulla soittama " Walking in the air" ja kun Chico on kovin laulavaista sorttia ja aina kun Petra on nokkahuiluakin soittanut,Chico laulaa mukana.. joskus sille riittää pelkän huilun näkeminen ja alkaa laulaa.. Siksihän se alkaa myös laulaa kun kännykkä soi ja en vastaa siihen tarpeeksi nopeasti.. Mietinkin nyt vaihdanko myös soittoäänen että pääsisi tuosta ulvomisesta eroon.. Toivohan aivan varmasti oppii hetkessä myös uuden soittoäänen.

 

Syyssäässä on ollut mukava ulkoilla

 

 

 

 

 

Ala tulla jo!!

ai miksen pääse enää uimaan ?!?

 

Muutamassa päivässä satoi ensilumi maahan ja tiellä on liukasta kulkea. Taitaa vaan vielä sulaa nämä lumet pois..Toivo sai armottoman hepulin kun ensimmäisenä lumi-päivänä ulos mentiin,Chico taas oli vähän sellaisella ilmeellä että HYI..

 

Perjantaina sattui taas sellaista ikävää ja suuttumusta aiheuttava asia. Kaikki työ mitä Chicon kanssa tehtiin tämänkin vuoden aikana,sain sen siedättymään vieraisiin koiriin,nätisti ulkoiluun ja koko sen elämän normalisoitumaan niin perjantainen pilasi kaiken. Olen ollut taas ihan äärettömän surullinen ja vihainenkin..

 

Naapurin isokokoinen koira joka monta kertaa aiemmin on käynyt Chicon että Toivon päälle,tuli taas äkkiarvaamatta Chicon päälle. En siis jaksa käsittää miksi tuollaista hallitsematonta koiraa annetaan pienen pojan ulkoilutettavaksi joka ei sitä hallitse ja vieläpä fleksillä!

Chico huusi ja pyrki hihnassa pakoon,kahteen kertaan se koira pääsi sen päälle ja samaan aikaan Toivo pyrki hihnassa pakoon ja kaiken pelon ja paniikin keskellä minulla oli kauhukuvat mielessä että nyt Chicolta lähtee henki. Jotenkin sain napattua sen koiran pannasta kunnolla kiinni ja nostettua ilmaan ja eroon Chicosta,samaan aikaan Chico huutaa ja minä huudan.

 

 Pelottavinta tuon koiran käytöksessä oli se että se hyökkäsi ensimmäisen kerran ääneti. Aiemmin se on tullut haukunnalla tai murinalla päälle mutta nyt se tuli ääneti,reilun kymmenen metrin päästä kun näki meidät niin samantien sen katse lukkiutui Chicoon ja samassa hetkessä kumarruin nostamaan Chicon syliin niin koira oli jo sen päällä.

Poika poistui koiransa kanssa paikalta ja minä jäin paikanpäälle tarkastamaan huutavaa koiraa. Päällisin puolin ei reikiä näkynyt mutta tämä ei saa enää ikinä toistua ! Poliisi on jo aiemmin puhuttanut heitä tästä asiasta ja pakko oli nytkin tehdä siitä asia sillä jos toistuvasti sama koira hyökkäilee itseään paljon pienemmän päälle niin onko se oikein?! EI. Kaikessa on mukana ollut sikäli tuuria että Chico on pieni ja vikkelä ja päässyt altapois mutta arvatkaas sen henkinen vamma taas..

 

Elämä on kurjaa. Se pelkää taas kaikkea ja kaikkia ulkona,koiran kun koiran nähdessään kiljuu pelosta,se pakenee sisällä kun näkee uloslähdön ajan koittavan.. Kaikki työ valui hukkaan !

 

Jouduin aloittamaan koulutuksen alusta alkaen,valjaiden pukemisesta lähtien,sylissä kannan sen ulos pihalle - ensin varmistettuani ettei nurkan takaa tule toisia koiria - ,silmät saa olla selässäkin tiellä ja metsässä kulkiessa..Toivoon tuo tapaus myös vaikutti,se alkaa sählätä hermostuneena kun tulee vieraita koiria vastaan,joudun siis myös sen käytökseen "puuttumaan" koulutuksella. Käytänkin taas niitä eriaikaan ulkona sillä Chicon pelkotila vaikuttaa Toivoon ja en pysty millään yhtäaikaa keskittymään molempiin kun tulee koiria vastaan. Rasittavaa..

Ja Chicon olon tasaantuminen,se vie taas kauan aikaa ja vaivaa,Kaverikoira-hommalle saa nyt jättää hyvästit,ei sitä voi siihen työhön viedä vaikka sekin lähti ihanasti alkuun,se tykkäsi olla siinä hommassa ja se ei välittänyt muista Kaverikoirista mitään.  

Ei voi sanoin täysin kuvailla miten surullinen ja vihainenkin olen..

 

Aika menee taas niin hurjaa vauhtia eteenpäin ettei itse pysy perässä..

 

Toivo on ennallaan,virtaa ja touhua täynnä eli luultavasti punkkitauti on selätetty mutta varmuudeksi vielä kuitenkin ensiviikolle tilaan kontrolli-aikaa. Samalle reissulle lähtee Chico,se on useamman päivän taas enemmän rapsutellut itseään ja nyt myös korviaan ja vaikka korvat vielä näyttää puhtailta eikä punoita niin joko sillä on yliherkkyyttä ruualle tai korvatulehdusta pukkaa. Parempi siis varmistaa sekin asia..

 

Mielenkiintoista onkin reissata busseilla molempien kanssa,en ennen olekkaan yksin yhtäaikaa mennyt kahden kanssa. Onneksi Toivo on varma matkustaja. 

 

Toivo on intoa täysi touhuilemaan kaikkea,ollaan taasen tottisteltu keskenämme,välillä ihan vakavasti ja välillä lyödään ihan leikki-lekkeriksi. Kun toisella on hauskaa ja keksii siinä ohessa omia temppujaan niin eihän siinä muuta voi kun nauraa ja antaa mennä. Erään kerran kentältä tultuamme vaatteet meni suoraan pyykkikoriin kun Toivo vähän tottistellessa tykkäsi kehuistakin niin että se rapasti ja kurasti takin ja housut ihan mutaiseksi. Nämä ihan siitä kun kehun jälkeen oli niin innoissaan että loikki tyypilliseen tapaansa päin ja pari kertaa jopa ponkkasi maasta suoraan syliin..

 

Erilainen jälkikin otettiin eräänä päivänä. Toivo puuhun kiinni,menin vajaa 100metriä normaalia jälkeä,tiputtelin namit jäljelle ja palasin Toivon luokse. Koira irti ja käsky etsi ja se etsi,löysi alun ja meni nenä maassa jälkeä niinkuin pitikin. Ainoa vaan että se jätti noukkimatta ne namit siitä matkan varrelta..

 

 

Tuo tiukka kulmakin meni vallan mainiosti,jälki meni siis puun takaa ja Toivo mallasi hyvin sen ja tuossa vaiheessa se hidasti hiukan vauhtiaan mutta muutoin meni kokoajan nenä maassa vauhdilla eteenpäin. Minun "odota"-kehoitukset kaikui harakoille..

Takaisinpäin tultiin samaa jälkeä kun noukin ne namit takaisin taskuun ettei jää muiden koirien ja eläinten syötäväksi. Jäljenpäässä oleva namirasia kiinnosti Toivoa ja sen sisällön söi kyllä.

 

 

Toivo haahuilee jo tielle..

 

Ja pönöttää keskellä metsätietä

 

 

Joku aika sitten tavattiin lenkillä se pikkuinen chihuahua-poika ja vähän aikaa sitten kävimme Chicon ja tämän Milo-pojan kanssa yhteislenkillä. Hienosti meni,alussa Miloa jännitti Chico kauheasti mutta Chico oli tosi nätisti ja pikkuhiljaa Milokin uskaltautui vapautumaan. Yhden ainoan kerran Chico rähähti sille ja sekin tuli siinä kun Milon mamma kyykistyi ja Chico meni rapsuteltavaksi ja Milo tuli siihen samaan niin Chico sanoi räyräy.

Kyllä ne jossain vaiheessa jo ohimennen muina miehinä toisiaan nuuskuttelivatkin,olevinaan meiltä salaa..

Käydään toistekkin lenkillä.

 

Chico oli pari päivää taas kipeänä ja mahahan sitä vaivasi,ei tosin ollut muuta kuin selkeää mahakipua,ei oksentanut,ripuloinut tms,enkä havainnut niinä aikoina mitään erityisen stressaavaa tapahtuneen. Ilmeisesti sen jännitysmaha pukkaisee pintaan sillointällöin. Tuo olotila helpottui onneksi nopeasti. Samaan aikaan Paavo-pupu oli vuorokauden kipeä,se oli ihan kuin "halvaantunut" vaikka pariin kertaan makuupaikkaa vaihtoi. Ei ollut ummetusta mitä ensin epäilin,sen maha toimi ihan normaalisti, joi,pissi jne. Ei vaan syönyt ja jalat ei pelittänyt oikein.

Chico makaili tuolloin paljon Paavon seurassa ja nykyäänhän tuo kaksikko viettää aikapaljon aikaa keskenään,välillä vaan nukkuuvat vierekkäin,välillä Chico meinaa leikkiä Paavolla ( ... )ja välillä ne ihankuin leikkiivät keskenään.

Paavokin tokeni ykskaks kun aloin sille motkottaa että " no pitääkö sinunkin kuolemaa alkaa nyt tehdä?!!.." ja ei kauaa tuosta niin se loikki jo ympäri asuntoa iloisena. Liekkö tämä sitä käänteistä psykologiaa..

 

 

 

 

Aamupötköttelyllä Chico ja Paavo

 

 

 Kaverikoira-käynneille en ole nyt päässy työvuorojen takia mutta enköhän jo ensikuun aikana pääse totuttuun tapaan muutamalle käynti-paikalle. Toivo on taas ollut kyllä mukana perjantain Vanhusulkoilussa,toisinaan lähtijöitä on vaan yllättävän vähän mutta silti me mennään lenkki mukana vaikka ulkoiluttajia olisi tuplamäärä verrattuna ulkoilijoihin. Koska se seura on ihan parasta,niin minulle ja Toivolle kuin myös varmaan Toivon seura näille vanhuksille. Rapsuttelijoita ja silittelijöitä aina riittää ja uusia ja vanhoja tarinoita kuultavaksi asukkaiden edesmenneistä koirista.

Saatiin porukkaan viimeksi uusi ulkoiluttaja aivan ihanan hurmaavan pienen Vili-koiransa kera.

 

Kuvia en ole juurikaan muistanut napsia,lähinnä siksi kun en ole muistanut koko kameran olemassaoloa. Täytyy skarpata siinäkin..