tiistai 19. helmikuuta 2013

2 viikkoa sitten oli Toivon eläinlääkäri-käynti. Onneksi vain hammastarkastus,Tuhatjalan hammaskamppanjassa. Otettiin siis urakalla samalla lenkkiä kun käveltiin sinne ja takaisin,9km ja kyllä tuntui kotiinpäin viimeinen kilometri että mennäänkö kumpikin konttaamalla..
Hampaat on putipuhtaat ja hengen haisukin johtuu ihan raakaruokinnasta. Se on vaan kestettävä kun Toivo tulee pusipusimaan..
 
 Chico tekee ensitarkastuksen..
 
Toissa lauantaina oli meidän eli Kuopion kaverikoirien järkkäämä mätsi Hukkahallilla ja me mentiin Toivon kanssa hyvissä ajoin auttelemaan,tosin porukka oli ehtinyt jo paljon saada kehiä ja arpajaispöytiä ja kaikkea valmiiksi mutta auteltiin minkä ehdittiin. Toivo oli sen aikaa seinäkoukussa kiinni ja hienosti se siellä malttoi hötkyilemättä olla ja odottaa. 
Osallistujia oli mukavan paljon,noin 180 koiraa ja väkeä halli pullollaan. Toivo sai olla ihan töissä eli Kaverikoira-huivi kaulassa ja rapsuteltavana ja minun mukana kulki siinä kun möin kansalle arpoja,niitä menikin mukavasti . Parin kaverin koiran kehissäkäyntiä yritin myös seurata samalla ja muutamia tuttuja tuli tavattua myös. 4 tunnin seisomisen ja kävelyn jälkeen meikäläisen kunto humpsahti joten viimeisen tunnin ajan möin arpoja melkeinpä istualtaan ja Toivo veti lonkkaa siinä vierellä... Kaikkiaan oli kyllä mukava päivä ja pikkusen harmitti kun en jaksanut jäädä auttamaan porukoita loppusiivouksessa mutta kaverit veti hyvin ja osansa teki jokainen. Hyvä me !
 
Kaverikoira-käynneillä on käyty ja Toivosta on sukiutunut jokseenkin jännä siinä suhteessa...se on alkanut enemmän "tohottaa" ( en keksi parempaa sanaa sen käytökselle..) eli haluaa nopeasti käydä asukkaat läpi melkeinpä rivissä ennenkuin malttaa keskittyä pysymään yhden ihmisen vierellä hetken kerrallaan. Tätä se on tehnyt 3 viimeisimmän käynnin ajan ja kai sille on tullut sellainen tapa että se käy läpi ensin onko kaikki tutut asukkaat paikalla ja sitten keskittyy.
 
Miiakin kävi kylässä viikko sitten ja meidän uurastus on tuottanut tulosta. Miia on käynyt meillä reilun 2 vuotta nyt ja nyt oli ensimmäinen kerta kun Toivo oli RAUHALLINEN Miian suhteen ja Miian läsnäollessa,taputin itseäkin siinä olalle.. Kävi nuuskimassa ja sitten poistui paikalta,känny-ilmaisun jälkeen jäi keittiöön mutta meni nukkumaan Chicon pienelle pedille :D,lähelle meitä. Mutta kyllä tuli hyvä fiilis sillä ihmisistä Toivolle "haasteellisimmat"on juuri Miia (kun hän on niiiiiiiiiiiiiin ihana )ja eräs kaverini ja tehotreenin vaikutus alkaa näkyä nyt. 
Asioilla ja lenkeillä Toivo ei enää noteeraa vieraita ihmisiä,useimmiten ei edes silloinkaan kun vieras kiellosta huolimatta yrittää sitä silittää,Toivoon on alkanut tehota minun "taakse" tai "odota"käsky. Joskus harvoin täytyy napakammin käskeä mutta kyllä on huima edistyminen kaikessa parin kuukauden aikana käynyt.
 
Myös Chicon kanssa on töitä tehty urakalla ja se ulkoilee nyt iloisena ja panikoimatta. Haukkuu joskus mörköjä ja muuta mutta niitä joutaakin haukkua.. Vieraat koirat ohitetaan edelleen sylissä namitellen,joskus ehtii haukkua koiran nähdessään ennenkuin ehdin itse reagoida mutta ihana seurata toisen ulkoilua nyt kuin mitä se oli kk takaperin. Pissitkin tulee jo ulos ja koirakavereiden kanssa voi ulkona jammailla. Edelleen vien poikia ulos yhdessä että erikseen.
Muutamia ihmettelyitä olen saanut Toivon kanssa kulkiessa ulkona,osa on ihmetellyt eikö meillä enää ole Chicoa ja kun yritän selittää sen erikseen ulkoilun ja kummankin koulutustarpeen niin välillä tuntuu ettei ymmärretä mutta eipä se mitä. Ja koska Toivo on mulle avustava koira,pakostakin se kulkee enemmän minun mukana ja meillä on käynnit Kaverikoirissa yms niin ei ihmekkään että Toivoa näkyy ulkona minun mukana enemmän kuin Chicoa.
 
Viime päivinä on poikien kouluttelut ollut hieman vähemmällä kun meillä tehdään (maali)remppaa,kaveri auttaa minua ja kyllä aikalailla aamusta iltaan huhkin yhdessä huoneessa muiden menojen ohella ja nyt on Petran huone valmis,sisustamista vailla. Koirat on hiukan ihmeissään välillä olleet kun petra nukkuu olohuoneessa ja petran huoneeseen ei ole päässyt mutta nyt se on valmis niin kulkukin vapaampi. Tosin tarkoitus nyt jatkaa remppaa olohuoneen kimpussa,seinä kerrallaan mentävä joten siinä sitten taas uutta ihmetyksen aihetta koirille kun ei sitten 1-2 päivään olkkariin pääse :D. 
Ensiviikko on aikalailla paussia rempassa ja voi olla ettei pysty Toivoakaan juuri kouluttelemaan,luulen ettei keskittymiskykyni riitä kun pikkusisko menee aivoleikkaukseen ja se huolettaa vaikka positiivisella asenteella yritetään olla. Toivo saa olla minulle sitten kainalokaverina ja verenpaineen laskijana.. 
Kuvia ei ole tullut oikein näpsittyä tohinan keskellä mutta eilen aamulla kahvinjuonnin ohella oli kamera hollilla kun Chico normaaliin tapaan tuli aamuaikaiseen mukanani keittiöön ( Toivo jatkaa aina uniaan) ja tällaiset aamutavat Chicolle on pupujen suhteen kehittynyt.

Ensin mennään nuuskuttelemaan ..                               



                               ...yritetään saada Paavo leikkimään..
 

                               ..ja annetaan periksi kun ei leiki niin ei leiki.
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti